Ettepä arvanneet, että vuoden tauon jälkeen blogi herää jälleen henkiin. Kaikki yksi lukijaa kohahtavat ihmetyksestä! Muistinpas tämän kaiken ruuhkavuosihässäkän keskellä, että tällainenkin  projekti joskus oli.

Paljon on vuodessa tapahtunut. Ainakin nyt vuosi ikää kaikille lisää ja valitettavasti pari kiloa mun vyötärölle. No, mitäpä sillä väliä.

Poitsu painaa pörröpäänä kolmosluokkaa. Ope vaihtui nuoreksi miesopettajaksi ja se taitaa olla parasta mitä pojan koulu-uralla on tapahtunut. Se eka ope ei oikein ollut hommansa tasalla. Poitsun kaveripiiri laajenee ja laajenee. Nyt jo kuljetaan pyörällä kauemmaskin kotoa kavereiden kanssa ja se välillä hirvittää. Vaikka lasten kasvu on kyllä vain positiivinen asia. Harrastuksena poitsulla on nyt syksylle varatta pikkuleipurit aikuisten kanssa-kurssi. Sinne mennään minä ja poika yhdessä leipomaan. Kovin on innostunut ruoanlaitosta ja leipomisesta. Myös kalastus on ihan selvästi oma juttu.

Tytteli on reipas eskarilainen, jolle isä on nyt tärkein ja äidille protestoidaan. Menköön nyt niin sitten. Mikäs vaihe se sitten onkaan nimeltään? Jalkkista harrastettiin kesä vaihtelevalla innostuksella. Sinne mentiin innolla mutta se osallistuminen siellä oli sitten vähän niin ja näin. Nyt huomenna alkaa harrastuksena lasten tanssi. Äsken testattiin tanssipuku, sievä oli. Uhmaa on eniten tarjolla nyt juuri, mutta kaipa sitä sitten joskus pitää reilumminkin esiintyä. 

Itse jatkan valitsemallani tiellä hoitoalalla edelleen. Parin viikon päästä vain vaihdan pienempään pisteeseen töihin. Olen nyt ollut 4,5 vuotta (+ äitiysloma) tuolla isommassa pisteessä ja oppinut valtavasti (mutta silti tuntuu, etten tiedä mistään mitään) ja nyt sitten ihan omasta ehdotuksestani siirryn pienempään. Se on tuossa ihan vieressä ja säästän päivässä 1,5 tuntia kun ei tarvitse istua bussissa ja olla kävelemässä pysäkeille tai kotiin. Se on hienoa. Vähän kyllä jännittää tuo muutos, onko se hyvä vai huono? Millainen ilmapiiri uudessa paikassa on? Teen siellä osittain myös respaa, se on ihan mukavaa. Viikonlopputöitä ei tule, ja iltavuorokin loppuu aiemmin kuin tuolla isommassa pisteessä. Ne on vallankin positiivisia juttuja. 

Olen myös aloittanut jälleen avoimen yliopiston opinnot. Otin luettavaksi sosiaalitieteiden perusopinnot. Välillä tuntuu, että apua, en kyllä jaksa/pärjää, väliillä olen intoa piukassa ja uudet opinnot antavat lisäenergiaa. Aloitin nyt sosiaalipsykologian jakson ja pian alkaa kansanterveystieteen johdantokurssi. Joudun käymään sen uudelleen kun aiemmista kansanterveystieteen opinnoista on niin pitkä aika. Ajatuksena siis se, että joskus hakisin / pääsisin  (unelmissani) lukemaan kansanterveystiedettä. On tämä työ ja opiskelu nyt vaan sellaista sumplimista ja hässäkkää, uusi työpistekin vielä niin hohhoi. Ei se mitään. Kuten sanoin, uudet opit antaa energiaa. Paitsi miehelle ei anna energiaa vaan vie sitä kun joutuu hoitaan enemmän kaikkia asioita. 

Tammikuussa meille tuli koira. Loviisasta haettiin suomenlapinkoira, joka on nyt 1,5-vuotias. Kiltti ja pörröinen karvojen pudottelija. Oikea lapsiperhehauveli onkin, vie meitä päivittäin lenkille ja huolehtii pojan yksinolot iltapäivisin. On hän kyllä pientä tuhoakin tehnyt, mokoma tihulainen. Aika vähän mitään isompaa onneksi. 

Miehen elämä taitaa painella samoilla kaavoilla kuin noin vuosi sitten. Ei mitään mullistavampia muutoksia tullut.

Kesällä käytiin Legolandissa, se oli meidän iso reissu eikä uutta tule lähivuosina, sen määrää ystävämme visalasku, joka edelleen muistuttelee, että teittepä kesällä reissun. Kallis paikka mutta hieno. On nyt sekin kolkka maailmasta katsottu. Nyt katsellaan vaan lähimaisemia ja pyöritellään arkea. Mitäs teille muille kuuluu?