Voih. Tasan vuosi sitten pieni poikamme oli vielä masussa.
Muistan, kuinka olin edellisen yön nukkunut huonosti. Päivällä (eli "tänään") käytiin anoppilassa ja ihmeteltiin anopin kanssa, kun laskettu aika olisi seuraavan päivänä eikä mitään synnytyksen merkkiäkään ilmassa. Naureskeltiin vain, että jos isäänsä tulee vauva, niin syntyy kyllä seuraavana päivänä, laskettuna aikana.
Anoppilasta ajettiin kebabin kautta kotiin. Mä söin pizzan ja mies ison rullakebabin. Hyvään kohtaan söi mies mahansa tupaten täyteen. Sillä jaksoi sitten seuraavana yönä "synnyttää".
Illalla pötköttelin sängyllä ja katsoin Maajussille morsian-ohjelmaa (joo, on huono ohjelma). Sit tuli eka supistus ja sitä hämmästeltiin ja odoteltiin, että tuleeko seuraavaa. Ja tulihan niitä sitten, loput voikin lukea tän blogin ekoista kirjoituksista.

Miten sitä muistaakin synnytyksensä niin tarkkaan? Kellonajatkin jäi mieleen niin hyvin. Niin sieltä vaan pieni kirkuva poika maailmaan putkahti. Ja nyt on jo noin iso!!! Kävelee ja "juttelee" ja osaa jo vaikka mitä. Voi yää. Eipä sitä vuosi sitten arvannut, että millaista tämä lapsen hoitaminen on. Siitä olen yllättynyt, että meidän lapsi on noin kiltti ollut. Ei ollenkaan niin ärhäkkä kuin olisi meidän kahden lapsesta voinut tulla, kärsimätön esimerkiksi. No, eipä tiedä mihin suuntaan luonne muokkautuu. Ihana tuo poika on. Nauraa vain (paitsi viime yönä) ja kujertelee meidän sydämet suliksi.

Nyt kun poika nukkuu, niin menen kahville. Kakkua jäi vielä pieni pala:)