Viime viikko oli aika leppoisa muuten, mutta sunnuntaina päästiin kokemaan vanhemmuuden kauhuja.

Loppuviikko siis pääosin koostui normaalista menosta, kävin kirpiksellä, tein kivoja löytöjä pojan vaatekomeroon, jumppasin (tuli taas tosi kiva olo), mies kävi turnauksessa, minä mässäsin ja juorusin sydämen kyllyydestä hyvän kaverin kanssa... kaikkea kivaa.

Sitten koitti paha sunnuntai. Menin pojan kanssa kaverin luo. Tehtiin kiva kävelyvaunuttelulenkki lasten kanssa ja kahviteltiin. Sitten puettiin lapsille ulkohaalarit ja lähdettiin tutustumaan pihamaastoon. Ensin keinuteltiin ja sitten pistettiin lelut maahan ja eiku leikkimään. Siinä sitä leikittiin ja touhuttiin, ja yhtäkkiä mä huomasin, että poika pisti jotain suuhunsa.. Sienen.
Salamannopeudella syöksyin kaivamaan sienenriekaleita pojan suusta. Puolikas sientä oli yhdessä palassa, loput paloina. Olin aika varma, että poika ei nielaissut yhtään palaa. AIKA varma... no, siitä sitten kotiin pojan kanssa ja katseltiin netistä sienikuvia. Ihme kyllä olin tajunnut ottaa ruttuisen sienen puolikkaan mukaan ja löysin toisenkin samanlaisen sienen mukaan. Kaverin veli tietää sienistä ja sattui olemaan silloin siellä, mutta ei tiennyt mikä tuo pieni, ruskea sieni oli. No, kun netistä ei nimeä sienelle löytynyt, niin soitettiin Myrkytystietokeskukseen. Ne siellä ei tietty voi paljon sanoa, kun kuvailen "pieni, ruskea sieni". Pohdittiin vain jokin aika sitä, ettei sieni vain ole suippomyrkkyseitikki....joka on tosi myrkyllinen.
Päädyttiin siihen,että nämä nurmikkosienet hyvin harvoin ovat myrkyllisiä, että sitten jos mitään oiretta tulee niin sitten lääkäriin.

Eihän tämmöistä asiaa pysty siihen jättämään. Jotkut sienet kun on sellaisia, että aiheuttaa oireita vasta vuorokausien päästä, ja sitten onkin jo myöhäistä tehdä mitään. Soitettiin Hatanpäälle. Siellä pöhistiin ensin, että se sieni on ehtinyt jo imeytyä ja ties mitä, mutta sitten kehoitettiin tulemaan lapsen ja sienten kanssa paikan päälle. Sinne sitten... Siellä sitten henkilökunta ihmetteli pojan räkäliinan päällä olevia sieniä (jotka kurtistuivat koko ajan surkeammiksi näytteiksi). Kukaan ei tiennyt niistä mitään. Lääkäri soitteli ja kyseli ties mistä, muttei saanut selvyyttä. Pojalle annettiin nokkamukista lääkehiiltä juotavaksi. Ja senhän kaikki tietää, että juoko lapsi sellaista. Eli ei. Saatiin lähete Taysiin, ja sitten sienet entistä rusinampina mukaan. Taysissa jutusteltiin lääkärin kanssa. Määräsi nenämahaletkulla lääkehiiltä ja kutsui paikalle biologin..
Se nenämahaletkun laitto oli ihan inhottavaa. Poika itki ja meidän piti pitää kiinni... Voi surkeuksien kurjuus.. Sitten kun letku oli paikallaan, ei ollut mitään hätää, se laittaminen vain oli kurjaa. Lääkehiilet meni perille ja pysyi masussa. Sitten vain istuttiin pojan kanssa ja odoteltiin biologia. Poika oli aika rauhaisa, istui mielellään sylissä ja jopa nauraa kikatteli kissanallelle, jolla hauskuutettiin odotellessa. Kurja näky oli kuitenkin letkun ja teippien kanssa sekä suttuisen paitansa kanssa. Voi...

Biologit (niitä olikin kaksi) saapuivat suurennuslasinsa kanssa ja tutkiskelivat kovasti sieniä. Sanoivat sitten, että sieni oli veriseitikki. Kuulostaa hirveältä, mutta ei ole myrkyllinen. Ei kuitenkaan mikään ruokasienikään. Masuvaivaa voi parin tunnin sisään syömisestä aiheuttaa.
Vähänkö helpotti!!!!!!!!!!! Melko suurella varmuudella sieni oli juuri se. Biologit sanoivat, että miltään myrkkysieneltä sienet eivät näyttäneet.... Että säikähdyksellä selvittiin. Eipä sitä tähän blogiin voi sanoin kuvata, mikä olo siinä oli sitten.

Meinasivat jättää kuitenkin Taysiin tarkkailuun yöksi, mutta lääkäri päätti, ettei näiden biologin puheiden jälkeen tarvitsekaan.

Letku poistettiin pojalta ja kun kello oli siinä vaiheessa jo 23 niin pojalle se taisi olla viimeinen pisara. Itki lohduttomasti. Meidän pieni..

Kotiin päästiin väsyneinä mutta helpottuneina. Poika pääsi omaan petiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä piti käydä vielä kaverin pihasta poimimassa yksi sellainen sieni sille biologille, ihan varmistukseksi vain. Se biologi sattui asumaan siinä kaverin lähellä.. Mentiin sitten sienijahtiin koko perhe. Löydettiinkin muutama samannäköinen sieni ja pakattiin ne tutkittavaksi. Tämä tosi ystävällinen biologi soitti illalla ja sanoi, että me oltiin löydetty viitaseitikki ja mantuseitikki. Kuitenkin se mitä poika söi, oli todennäköisesti veriseitikki. Mikään näistä ei ole myrkyllinen. Huh huojennusta taas kerran.

Seuraavana aamuna kun nukuttiin pidempään ja heräiltiin, huomasin, että oli vaan henkisesti rankka reissu. Kai menee jonkin aikaa, että siitä selviää. Toivottavasti poika ei saanut pahoja sairaalatraumoja.

Nyt sitten vain silmä tiukemmin käteen ulkoillessa. Lääkärit totesivat, että lapsi kun saa sienen suuhun, niin harvoin sitä nielee kuitenkaan. Maku kun ei ole niin herkullinen, lapsi usein sylkee sienen pois. Mutta kun ei varmaksi tiedä, että meneekö sinne masuun jotain, niin ei voi asiaa niilleenkään jättää.

Toivottavasti nyt elämä tasoittuu ja selvitään ilman vastaavanlaisia touhuja. Poika on ainakin muuten iloinen ja terve, Taysissa katsottiin korvat, kunnossa olivat. Räkätaudit ja kaikki on poissa.

Niin, ja nyt olen kokeillut aina vain karkeampaa ruokaa. Tänään en ollenkaan murskannut haarukalla ja hyvin meni alas. Jopa se hiutalepuuro kokonaisilla hiutaleilla meni kohtalaisesti.

Ja enkka on nyt sitten 7 askelta!!!!!! Uudet kengätkin on pojalla, ihanat vihreänruskeat Superfitit jalassaan saa nyt opetella askeltamaan ilman tukea.

Voi meidän poikaa, on se vaan ihana.