Tyttö on maailmassa! Tässä hän on

 

27.10.2009 klo 21.14 ponkaisi maailmaan 3705 g painava tyttömme, jolla oli pituutta 50 cm. Koko toimitus sujui suht nopeasti ja yllättävän helposti. Vauva on niin isoveljensä näköinen. Kuvia kun katsoo, niin ei melkein erota kummasta on kyse. Tukkaa vauvalla on oikein naisellisen paljon. Vauva syntyi käsi poskella, ajattelija-ainesta siis..:)

Tässä minä, tuulitukka peikkotyttö.

Mutta alkuun.. Tiistaina kävin kaupungilla kun ajattelin, että jospa sillä saisi synnytystä alkuun vaikka. Kaupungilta suoraan menin neuvolaan, jossa terkka ja opiskelija oikein tunnustelivat ja vaarmistelivat kuinka päin vauva on. Käskinkin painella kunnolla, jos sillä vaikka saataisiin vauvaa matkaan. Terkka teki sitten jo lähetettä seuraavalle viikolle yliaikaiskontrolliin sairaalaan. Matkalla kotiin kävellessä tuntui normaalia napakampi supistus, mutta mitäpä noihin reagoimaan kun ei nuo nipistelyt ennenkään mihinkään vieneet. Kun pääsin kotiin menin pötköttelemään, päikkäreitä suunnittelin.. kello oli noin 14.30. Täyttelin sudokua siinä hetken kunnes taas.. uusi supistus... ja vartin päästä taas.. ja taas. Sitten jo soitin miehelle töihin, että hups vaan, näitähän nyt tulee. Mies ei aina töissä kuule puhelinta, eikä tietty nytkään kuullut. Soitin vielä pari kertaa ja sitten laitoin viestin, ettei ainakaan ylitöihin jää. Menin varmuudeksi suihkuun, kun sen kai pitäisi vauhdittaa supistuksia. Sitten söin rauhassa nakkisoppaa ja ruisleipää. Niillä sitten jaksaa vääntää ja ponnistaa jos siihen oltaisiin menossa. Sitten niitä supistuksia tulikin jo kymmenen minuutin välein ja soittelin äitiä, että kannattaisi ehkä valmistautua iltaan pojan kanssa. 

Mies oli töissä nähnyt tekstarin ja lähti tulemaan. Haki pojan hoidosta ja tulivat kotiin. Poika ei onneksi huomannut äiskän kärvistelyjä, supistusten välit touhuttiin ihan normaaleja juttuja. Pakkailin loput sairaalakassista ja viiden aikaan illalla sitten supistuksia alkoikin tulla viiden minuutin välein. Ja oli ne jo aika kipeitäkin. Sitä alkoi jo arvella, että ei nämä tästä enää hiivu, taitaa vauva nyt alkaa syntyä. Viiden aikaan sainkin serkultani tekstarin, että "eikö yhtään ole tunnetta, että synnytys alkaisi tänään. Mulla oli niin vankka fiilis tästä loistopäivästä vauvan syntyä". Serkulla on siis 27.10 synttärit. Laittelin takaisin viestiä, että fiilistä on kyllä.. Puoli seitsemältä oli vähän pakko jo lähteä sairaalaan kun supistuksia tuli viiden minuutin välein. Olivat aika kovia, mutta kun ohjeissa sanottiin, että sitten voi lähteä sairaalaan kun supistukset on niin kovia, ettei niitä enää kestä. Kestihän noita, vaikka kyllä ne ihan täpäköitä tosiaankin jo olivat.

Poika jäi mummun kanssa tekemään kotimaatilaa legoista ja rutisti meitä kun lähdettiin. Sitten vain Opelin nokka kohti Teiskontietä, vähän jännitti, että mitä tuleman pitää. Kuinkahan kova homma edessä olisi...

Synnytysvastaanotossa oli tosi kivaa porukkaa, toisin kuin edellisellä kerralla. Vähän jopa jänskätti mennä sitten kun viimeksi olivat niin töykeitä. Nyt oli tosi kivat kätilöt. Mä arvelin, että laittaa varmaan takas kotiin vielä odottelemaan. Neuvolan terkka pyysi mua sanomaan, että tarkistavat vauvan tarjonnan vielä siinä vastaanotossa. Siellä sitten koittivat, että kyllä vain pää edellä vauva oli tulossa ja kohdunsuukin mukavasti 4-5 cm auki! Mä siellä riemuitsin, että mahtavaa, puolessa välissä jo mennään, eikä tämän pahempaa vielä ole ollut. Pääsin siitä sitten suoraan saliin. Meitä oli vastassa se sairaala-sarjan tv:stä tuttu kätilö. Olikin tosi kiva ja osaava, mistä näytteitä olikin jo nähty monet kerrat telkkarista. Jutusteltiin siinä kaikenlaista ihan rauhassa ja opeteltiin vielä mun uuden kameran käyttöä miehen kanssa. Sanoin, että viimeksi kun kalvot piti puhkaista niin sen jälkeen supistukset oli ihan järkyttävän hirveitä, että se jännitti. Kätilö sanoi, että laitetaan vaikka ensin se spinaalipuudutus ja sitten sen jälkeen vasta puhkaistaan kalvot. Niin tehtiin. Anestesialääkäri poikkesi ja tuikkasi selkään piikkinsä ja voi taas kuinka se oli ihana juttu. Tunsin kyllä supistuksia jonkun verran, mutta ne kesti tosiaankin, jonkinlaista paineen tunnetta ne vain olivat. Siihen perään tuli sitten synnytyslääkäri, joka päästi lapsivedet ulos. Sitten vain hetkinen seurattiin miehen kanssa supistuskäyrää, joka meni ylös-alas-ylös-alas.

Sitten kätilö klo21 aikaan sanoikin, että voitais varmaan alkaa synnyttään. Oksitosiinitipan ansiosta supistukset oli vauhdittuneet niin, että kohdunsuu olikin jo 10 cm auki. Mä totesin vain, että onko jo pakko, kun tässä on niin mukava pötkötellä..:) Pakko se oli, ja kun kätilö sanoi, että seuraava supistus kun tulee, niin täysillä vaan ponnistamaan. Ja näin vain, hupsheijaa, yhdellä ponnistuksella oli pää pihalla ja siihen perään koko vartalo plumpsahti maailmaan. Kätilö sanoikin, että ei voi laittaa ponnistusvaiheeksi kestoa ½ minuuttia, pakko laitta 1 minuutti.. Et nopea ja helppo todellakin. Vauva syntyi käsi poskella, se oli jonkin pikku nirhaman aiheuttanut, mutta muuten ei mitään ongelmia. Siinä sitten tippa silmässä ihmeteltiin pientä tyttöämme. Siinä se pötkötteli masun päällä, ihan veljensä näköisenä. Oi ihanuutta! Ja niin tämäkin vauva pissasi päälleni. Mä saan aina palkinnoksi synnytyksestä pissat päälleni:)

Siinä sitten vauva pötkötteli masun päällä ja me kuvailtiin ja ihmeteltiin. Vähän siinä imettelinkin jo. Sitten vauva pestiin puunattiin, hieno tukka kammattiin tietty. Päälle pinkkiä ja kapaloon. Mä poikkesin suihkuun ja sitten saatiin evästä saliin.

Isä ja tytär

Mies osallistui tosi kivasti koko touhuun. Kun supistus tuli ja mies jatkoi jotain jutusteluaan, niin mun ei tarvinnut kuin etusormea vähän kohottaa, niin mies hokas, että aha-ollaans hetki hiljaa. Sitten tosiaan mies kertoi aina supistuksen tullessa, että nyt tulee ja kuinka korkealle käyrä oli kohonnut. Siinä kiikkustuolissa istuskeli ja ihmelteltiin tätä touhun helpputta siinä. Ponnistusvaiheessa mies selän takaa hiljaisena tuki. En tosiaan kaivannut mitään hieromisia tai sen ihmeempää siinä. Kunhan vain on paikalla ja myötäelää:)

Ihan upea reissu oli. Niin nopeasti ja hienosti kaikki kävi. Jotenkin vieläkin vähän epätodellinen olo koko synnytyksestä. Kun ihmeellisesti päivällä salkoi supistukset ja sitten illalla jo vauva oli maailmassa, ilman mitään pahempia kärsimyksiä. Olis kai sitä voinut vähän enemmänkin kärvistellä. Pääsin aika helpolla.

Äiti ja tytär kotiin lähdössä

Kätilöt sanoi heipat kun oli meidät toimittanut osastolle. Tänäkin vuonna tehdään kuulemma synnytysennätyksiä, joten osastot ja salit on ihan täynnä.. Sinne vaina sitten petiin. Ja kiire näkyikin tosi paljon siellä osastolla. Onneksi en ollut ensisynnyttäjä, nimittäin oikein mitään opastusta en saanut. Ei edes, että mistä sitä juotavaa sai, mites kaikki nyt täällä toimikaan. Viereisellä petillä oli äiti, joka oli saanut 5. lapsensa. Me sit ajateltiin, että ehkä uudelleensynnyttäjät unohdetaan helpommin, kun oletetaan, että osaavat ja muistavat. Seuraavana päivänä kun kyselin jotain juttuja, meille sanottiin, että telkkarissa yhdellä kanavalla tuli opastusvideo vauvan hoidosta ja huoneessa on infokansiot. Et on niin kiirettä kaikilla. Mulle vaan todettiin, että kyllä se imetys varmaan menee ihan hyvin, kun meni kerran ekankin kanssa... mikä päätelmä. Ekan kanssa kun meni ihan plörinäksi ja nyt haluaisin kovasti korjata asiaa. Kun pyysin, niin kerran tarkistivat vauvan imuotteen. Muuten ei oikein mitään ohjeita saanut.  Onneksi nyt on niin paljon rennompi olo kuin ensimmäisen kanssa. Silloin oli ihan pihalla kaikesta. Ekahan oli ihan spesiaali muuten, niin ihanaa mutta niin outoa kaikki. Toisen kanssa sitä menee ihan erilailla. Päätinkin, etten nyt kuuntele ihmisten imetysohjeita ja teen muutenkin paljon enemmän sen mukaan, kuin vauvasta, itsestä ja perheestä parhaalta tuntuu.

Meidän perhettä

Eilen sitten pääsin kotiin sairaalasta kun pyysin. Lääkäri tarkasti vauvan, totesi terveeksi. Kaikki oli muutenkin hyvin enkä kyllä kokenut, että sairaalasta saisin enää mitään uutta tietoa tai mikään ei muuksi muuttuisi. Onneksi ollaan keskellä viikkoa, niin voipi sitten soitella neuvolaan jos tulee jotain ihmeteltävää. Vauva voi hyvin, syö hyvin, nukkuu paljon. Välillä tuijottelee milloin mihinkin. Ihmettelee isoveljen ääniä. Isoveli onkin oikein iloinen ja aktiivinen hoitaja kotona. Sai heti vauvan syliinsä kun tultiin kotiin. Auttaa hoidossa ja vähän väliä käy silittämässä vauvan päätä. Vaikkakaan poika kieltäytyi jyrkästi kun sanoin, että voitaisiin kylvettää vauva pojan ammeessa. "Ei tosiaankaan vauva lainaa mun ammetta!" :) Amme onkin ainoa asia, minkä vauva voi pojalta lainata. No, katsotaan mitä tehdään. Eipä vauva isoa ammetta vielä tarvitse.

Yöllä poika kaksi kertaa huuteli, että "Ootteko te siellä makkarissa!?" Tarkistelee raukka vieläkin. Selittelin, että nyt ne synnytykset on ohi, että ei enää lähdetä mihinkään. Päinvastoin, nyt ollaan koko ajan kotona. Kaikki me, koko perhe. Tuntui huojentavan mieltä.

Ensimmäinen yö meni ihan hienosti. Vauva heräsi yhden ja kolmen aikaan syömään. Sitten vasta puoli kahdeksan aikaan. Tosi paljon se nukkuu.

Ja täytyy kyllä sanoa, että se on aivan I-H-A-N-A! Siis niin suloinen peikkotukkainen pieni tyttönen, että voi apua. Aika rauhallinen (kaksi päivää vanhaksi:). Yöllä heräsin siihen, kun kopasta kuului pienen pientä jutustelua vain. Mietinkin, että onkohan sen nälkä kun vain juttelee. Kyllä sen oli.

On tää aika ihanaa elämää nyt. Aika touhut on varmasti edessä, mutta hetki kerrallaan kun edetään niin eiköhän hyvä tule. Tällainen pitkä ja yksityiskohtainen raportti teille nyt.

Ei muuta tähän loppuun, kuin: OI ONNEA!

Sisarukset