No niin, nyt jaksaa jo vähän kirjoitella. Tiistaina siis tehtiin leikkaus ja kaikki meni ihan hyvin.Pääsin mokomasta sappirakkoriesasta. Aamusella menin Hatanpäälle bussilla ja siellä pääsin sonnustautumaan upeaan vihreään pyjamaan. Sitten vain toipumishuoneeseen odottelemaan mitä tuleman pitää. Jumppari tuli neuvomaan hengitystekniikkaa ja sängystä nousemista toimenpiteen jälkeen. Sitten juttelin anestesialääkärin kanssa ja kirurgin kanssa. Sitten taas odottelin. Leikkurihoitajan tuli minut sitten hakemaan saliin. Siihen vaan petille ja johan alettiin kiinnittää letkua ja ekg-lätkää ja kanyyliä.. Kauaa ei mennyt kun jo unimaitoa alettiin ruiskutella suoneen. Huips vaan alkoi päässä heittää ja uni tuli.
Sitten sellaiset 1,5 tuntia elämästä meni jonnekin, ties minne. Ei mitään hajua. Heräsinkin heräämöstä ja kyselin, että Jokos toimenpide on ohi ja että Oliko se ihan tähystysleikkaus, ettei avoleikkaus. Ihan tähystyksellä onneksi selvittiin.(Oli kuulemma avoleikkauksen riski suurempi kun oli ollut komplikaatioinen sappikohtaus juuri.) Siinä sitten sain suoneen kaikenlaista lääkettä ja nukuin vaan. Heräilin ja nukahtelin. Ihan töttöröö olin. Neljä reikää mahassa ja hartioita särki. Toimepiteessä pumpataan ilmaa/kaasua mahaan, että siellä näkee paremmin toimia ja se kaasu sitten tuntuu kipuna hartioissa. Se se pahempi kipu melkein onkin, ei nuo mahareiät niin tunnu muuten kuin sellaisena arkuutena. Mutta hartioihin pistää, kurja vaiva.
Heräämössä kuitenkin sain sitten litkuja syödä/juoda ja kaikenlaisia kotihoito-ohjeita. Äiti soitteli heräämöön, enpä juuri muista mitä olen luuriin jutellut. Mies tuli hakemaan kuuden aikaan. Köpöttelin kotiin omaan petiin ja siellä sitten nukuin sen illan.

Hartioita särkee edelleen (onneksi kuitenkin koko ajan vähemmän) ja mahaa on jomotellut tasaisen epätasaisesti. Aika kurja ja kipeä olo on, mutta olisin luullut, että olisin vielä kipeämpi. Toivotaan, ettei mitään komplikaatioita tule ja päivä päivältä paranen. Siltä nyt vähän tuntuisikin. Poikaa en saa viikkoon nostaa, se tuntuu kurjalta kun toinen tulee kädet ojossa eikä voi nostaa. Syönyt olen aika normaalisti, jopa kahvia olen hörppinyt, ja suklaata:) Namnam! Varovasti kuitenkin aloitellaan, mutta ihanalta tuntuu, kun ajattelee, että nyt pitäisi ihan normaalin elämän alkaa. Vaan mitenkähän sitä sitten lihoo. Täytyypäs yrittää kuitenkin pitää tätä hyvää dieettiä yllä niin, ettei mahdottomasti pullistu.

Kaiken kaikkiaan hoito Hatanpäällä oli ihan äärettömän loistavaa. Henkilökunta, joka minua hoiti oli tosi mukavaa ja iloista ja ammattitaitoista. Samaa olen kuullut muiltakin, joita on tuolla päiväkirurgisella puolella hoidettu.

Nyt sitten vaan yritetään toipua. Äiti on täällä ollut hoitamassa poitsua ja äiti onkin ollut ihan korvaamaton apu ja loistava omahoitaja:) Samoin mies:) Mikä täällä sairastaessa kun on hyvät tukijoukot.

Sitä nukutusta kun ennen niin pelkäsin, niin eipä se tuntunut pahalta ollenkaan. Eikä se herääminenkään. Ihan pihalla sitä oli, mutta lähinnä väsytti ja pää oli pyörällä, ei muuten mitenkään kamalaa fiilistä jäänyt. Ja tropit sai kyllä kaikkeen vaivaan suoraan suoneen, että näinkin tosiaan palvelu pelasi. onhan se hyvä, että itselläkin on nyt tästäkin touhusta omaa kokemusta, ymmärtää sitten potilaitakin taas paremmin omassa työssään.

En nyt muuta jaksa kirjoitella. Myöhemmin lisää, toivottavasti muut kuin sairastamiset täyttävät blogin jatkossa enemmän.