Nyt sitten tulee tekstiä, ettei tarvitse deletoida mun blogia suosikeista vielä!:)

Jaahas, pieni tiivistelmä meidän elämästä marraskuun alusta tähän päivään...

Jonkinlainen sairauskertomus tästä nyt sitten tulee, varoitan vain! Marraskuun alussa käytiin silmälääkärillä kun tytsyllä on lievää karsastusta. Sitä nyt sitten seuraillaan ensi kevääseen saakka. Sitten on uusi käynti. Noin pienillä karsastus jää pois ajan kanssa kuulemma, mutta ei se ainakaan vielä ole jäänyt pois. Tytteli on aikamoinen vilkkusilmä, välillä sitten se karsastus näkyy kun tyttö kuikistelee oikein:)

Marraskuussa käytiin pojan kanssa katsomassa Fröbelin palikoiden konserttia Tampereella. Ollaan katseltu monet kerrat niiden musiikkivideoita joltain -80-luvulta, vai -90.. jostain sieltä kaukaa. No, kun ne herrat marssi lavalle niin minä ja poika molemmat hiljaa katseltiin ja sitten poika sanoi, että:"On ne ne samat miehet ku dvd:lläkin." Nehän oli tietty vanhentuneet ja vähän lihoneetkin, niin jäätiin ihmettelemään niitä molemmat. Mut hyvä konsertti se kyllä oli, tykättiin!

Isänpäivälahjaksi ostin miekkoselle liput stand up-esitykseen Tampere-taloon. Se olikin tosi hauska esitys, pieni kevennys syksyyn meille aikuisille.

Ja siitä eteenpäin sitten ollaankin sairastettu.. poika aloitti korvatulehduksella ja alkavalla silmätulehduksella. Siitä heti perään tyttö sai molempien korvien tulehduksen ja molempien silmien tulehduksen. Heti perään mäkin sain oman tulehdukseni, poskionteloihin. Oli aika puolikuntoista menoa meillä. Poika ei ollut yhtään räkäinen, mutta tyttö ja minä sitäkin enemmän. Miehellä ei tietenkään ole ollut yhtään mitään!

Meillä piti olla ihan kahdenkeskinen vapaapäivä miehen kanssa. Äidin piti ottaa lapset koko päiväksi ja me oltais päästy ostoksille/elokuviin/syömään. No, tyttö oli niin kipeä, ettei päästy sen takia mihinkään, mutta ei myöskään minun takiani, koska olin viisi tuntia terveyskeskuksessa odottelemassa antibioottireseptiä.. että silleen meni se vapaapäivä. Poika pääsi kuitenkin mummulaan ja oli ikionnellinen kun sai mennä yksin mummulaan!

No, ei siinä vielä kaikki. Pojan korvatulehdus ei mennytkään ohi kerrasta. Kuuri ei ollut tehonnut ja päästiin uudelleen lääkäriin, sai uuden a-kuurin. Ja tytölläkään ei kaikki lähtenyt kerrasta. Silmätulehdukseen piti hankkia uudet tipat ja myös iki-ihana silmävoide. Melkein ihmisrääkkäystä on laittaa 1-vuotiaalle silmävoidetta.. en tiedä kuinka moni on koittanut, mutta voidetta taisi olla kaikkialla muualla paitsi siellä silmässä... Mä sitten sain myös sen silmätulehduksen. Niin, ja vielä sitten kuitenkin se tytön korvatulehduskin uusi, siihenkin sitten toinen kuuri. Jospa nyt olis kaikki taudit ohi. Ollaan oltu varmaan viikko terveinä. Pojan hoitopaikassa pyörii mahatautia, toivotaan nyt sitten sormet ja varpaat ristissä, ettei saada sitä jouluksi...

Ollaan siis oltu varsin sairastavaisia. Kukaan ei ole halunnut nähdä meitä, eikä me oltais varmaan jaksettu mihinkään mennäkään. Vakuutukset on lapsilla onneksi hyvät, mutta jokin aika menee, että ne rahat sieltä saa takaisin, joten on sitten tili kohtalaisen miinuksella.

Mutta mutta, oikein ihana positiivinen tilaisuuskin meillä oli. Pojan muskarin joulujuhla! Voi että oli ihana juhla! Poika sanoi, ettei laita tonttulakkia eikä tee mitään siellä juhlassa. Mutta niin vaan vilisti omalle paikallee. 4-vuotiaat istui jo ihan itsekseen siellä lavalla penkeillä. Siellä poika istui tonttulakki visusti päässä (suloisesti silmillä) ja lauloi antaumuksella muiden mukana. Lauluja oli "Tulkaa tänne vaan, kaikki katsomaan, kuinka pikku kynttilämme saadaan loistamaan." Voih, miten liikuttavaa! Sitten oli Tuiki tuiki tähtönen ja joululauluja. Pojan oman ryhmän esitys oli "Riisistä puuro" ja se meni tietenkin upeasti! Niin, ja sitten yksi laulu oli "PIkkutonttu kiikaroi, missä joululaulut soi, kaikki laulut hukassa, pikkutonttu pulassa, pikkutonttu kiikaroi." Eihän noi laulut mitään teille kerro, mutta mulle ne jäi ikuisesti sydämeen. Mun ihana reipas poikani!

Poika jatkoi laulu-uraansa vielä hoitopaikkansa pikkujouluissakin. Kun joulupukki tuli, niin sai sitten laulaa kuka halusi. Hämmästyin tosiaan, kun poika halusi laulaa Joulupuu on rakennettu. Äidin kanssa. No, me laulettiin. Yritin laulaa oikein hiljaa, että pojan ääni kuuluu. Jossain kohtaa poika länttäsi kätensä mun suun eteen ja halusi jatkaa yksin. Kun oli laulanut kaksi säkeistöä, yleisö taputti. Mikä virhe. Poika harmistui, koska viimeinen säkeistö jäi laulamatta. Eikun siis uudestaan. Alusta asti, yksin. Koko laulu. Ihmettelin vain, mistä moinen rohkeus ilmaantui kun poika ei kuulemma yhteisharjoituksissakaan suostunut laulamaan. Aika kiva juttu oli! Olenpa nyt vähän ylpeä äiti!

Poika on nyt syksyn käynyt myös salibandyssä iskän kanssa lauantaisin. Tykkää kyllä kovasti käydä, vaikka lievää uhmailua vielä on ilmassa. Mutta mielellään sinne aina menee ja iloisena tulee kotiin. Kyllä urheiluharrastus meidän vauhtivillelle on ihan hyvä juttu!

Tytteli on jo niin iso tyttö. Kävelee ja juoksentelee onnellisena, tänään ekaa kertaa ulkona kengissä ja toppavaatteissa käveli pidempiä matkoja. Hyvä niin, ettei jäädy istuskellessaan vaan pihassa. Tyttö juttelee lähinnä niitä samoja, mitä ennenkin, eli äiti, heihei, kalle. Uusin juttu on etusormen näyttely ja sana "kato".

Tytteli tykkää leikkiä duploilla. Pitkiä aikoja laittelee niitä pinoon ja sitten ottaa irti ja taas kokoaa. Tyttö selailee kirjoja (repimättä niitä!) ja availee mielellään kaappeja ja laatikoita. Tottelee jonkinverran sanaa "ei".Oikeastaan tyttö tietää kyllä mihin saa mennä ja mihin ei. Tytsy menee kielletyn kaapin luo, katsoon alta kulmain äitiin ja hymyilee viekkaasti. Kun mä sitten kiellän niin puolet kerroista tottelee. Sitten kun/jos oikein topakasti komentaa, niin saattaa heittää jotain tai laittaa alahuulen mutruun ja pahastuu.. Aika tomera, kujeileva, herkkä, iloinen tämä tyttönen on. On siis aivan mahdottoman ihana tapaus. Ihan on vienyt sydämen. Paitsi ehkä aamuisin. Tyttö nimittäin herää joka aamu klo 5.30-6.20, sillä välillä. Eikä tunne viikonloppuja, että vois nukkua pidempään....... mokoma. Se varmaan tuumii, että aikainen lintu madon nappaa.. Sitten se on aivan iloinen ja virkeä, sirkuttelee iloisesti olkkarissa kun minä lyyhistyn väsyneenä sohvalle ja laitan tytölle lastenohjelmaa (Ludovic on ehdoton suosikki) ja viihdytän muuten leluilla.

Niin, ja syömistäkin on tyttö opetellut. Jotain menee suuhunkin saakka kun lusikan antaa käteen. Ja syö mitä vaan. Ei irvistele millekään. Maito taitaa kuitenkin olla vielä se paras herkku.

Joulu siis tulee. Meillä on valmistelut täydellisessä kuosissa. Oon ostanut lahjat ajat sitten, paketoinutkin ne. Ollaan paisteltu torttuja ja leivottu pipareita. Ollaan syöty torttuja ja pipareita. Ollaan koottu myös pojan kanssa piparkakkutalo! Tuli niin hieno! Nyt on joululahjatkin toimitettu omiin osoitteisiinsa ja siivouskin on tehty. Siivous olikin järkyttävän tyhmää. Olin vielä niin vihainen siivotessani, että sääliksi kävi kanssaihmisiäni.. Kyllä niin on vaikeaa siivota, kun on kaksi lasta osallistumassa. Vähänkö nauttisin, että saisin siivota YKSIN. Tai liioittelin, en nauttisi, vaan inhoisin siivoamista ehkä vähän vähemmän.

6. hääpäiväkin hujahti lauantaina. lapset pääsi mumpsin seuraan hetkeksi, kun kävin miekkosen kanssa Ylöjärvellä Suklaatilalla. Kaverin perustama ihana suklaatehdas siellä pyöri ja myymälään kun päästiin, niin korillinen suklaata sitten tietty ostettiin! Sellainen oli meidän hääpäivän vietto.

Joululauluja ollaan käyty laulamassa ja huomenna haetaan joulukuusi. Nyt ekaa kertaa täältä Nokialta pitää löytää kuusimyyjä jostain. Pojan kanssa haetaan kuusi ja sitten torstaina se koristellaan!

Jouluaatto ollaan ekaa kertaa ihan kotona! On tosi ihanaa olla ihan kotosalla. Muina jouluina kun aina ollaan ajeltu mummulat ja taatalat niin nyt sitten järkkäilläänkin joulua meille. Kyllä kyläily jouluisin on ollut ihan ykkösjuttu, mutta nyt tuntuu siltä, että joulu omassa kotona on paikallaan, kun nyt kerran tämä koti löydettiin vihdosta viimein.

Siis aatto ollaan kotona, saadaan toki vähän vieraita, sisko miehensä kanssa ja äiti! Joulupäivänä ajellaan anoppilaan joulun viettoon ja tapanina saadaan meille kylään taata ja Iipa.

No niin, aikamoinen kirjoitelma tästä tulikin. Pieni referaatti meidän elämästä tässä syksyn ja talven taitteessa.

Toivottelenkin nyt sitten tunnelmallista, leppoisaa joulua kaikille! Sitä tunnelmaa toivottavasti meillekin tulee. Joulupukki ainakin on pyydetty paikalle!

Hyvää joulua!