On pitänyt niin monta kertaa kirjoittaa meidän puuhista, mutta en ole toimertunut. Nyt en enää jaksa alkaa sen ihmeemmin erittelemään tapahtumia.

Paitsi maininnan saa sedän 60-vuotisjuhlat! Niihin saatiin kutsu ja käytiin siellä sitten onnittelemassa setää! Tilat oli koristeltu ja oli niin nättiä! Syötiin soppaa ja juotiin kakkukahveet! Poika oli mukana ja leikki innoissaan pikkuserkkujen kanssa, palloa potkittiin ja leikkimökki tsekattiin moneen kertaan. Haitarit kiinnosti poikaa. Käytiin laittaan vähän jalalla koreasti pojan kanssa pari kertaa. Illalla ajeltiin kotiin!Kiitos juhlista juhlien järjestäjille! Sukua on kiva nähdä!

Yleisesti ollaan aika paljon möllötelty kotona ja mä oon ihmetellyt tätä ajan matelua. Miten ihmeessä sinne lokakuun loppuun on vielä KAKSI KUUKAUTTA!!?? Ei voi tajuta. Tää toinen raskaus on niin erilainen kuin eka. Ekassa oli kaikenlaista muuta kremppaa, mitä nyt ei ole. Mutta tämä toinen vekara masussa on kai sitten kovin vaativa, imee äitistä kaikki mehut, ja varmaan ne magnesiumitkin, kun öisin on ihan tajuttoman, älyttömän hirveitä suonenvetoja. Ei siinä paljon nukuta kun saa pomppia pystyyn ja itkua saa vääntää kun niin sattuu. Nytkin on molemmat pohjeet superjumissa, kävelykin on vaikeeta.

Sit kyljen kääntäminen on niin kangerrusta jo nyt. Huhhuijaa. Supisteluja on ihmeen vähän. Et silleen, masussa voidaan vissiin hyvin. Vauva liikkuu tosi paljon! Jossain kohtaa se olikin pää alaspäin, mutta nyt torstaina kai taas pää pystyssä. Perhana. Tajuais mennä pää alaspäin, ettei tarvii alkaa taas käänteleen vauvaa lopuksi. No, vielä se kerkiää kääntelehtiin siellä.

Mutta oon ollut ihan älyttömän väsynyt viime päivät, ettei uskois. Sairaslomallekin jäin. Täytyy keräillä vielä voimia, että jaksais vielä siellä töissä vähän käydä. Kolme viikkoa jäljellä. Onneksi niin vähän. On jo ajatukset vähän muualla. Sormet syyhyää päästä penkomaan noita vauvanvaatelaatikoita.

Pojalla oli tosi vaikea aloitus hoidossa loman jälkeen. Aluksi jäi ihan raivoamaan mun perään, yritti kerrankin ryömiä mun perään ulko-ovelle ja kirkui. Sit kerta kerralta se alkoi ihan selvästi hillitä itseään. Enkä tiedä kumpi on pahempi, se, että toinen raivoaa vai se, että näkee, että toinen yrittää hillitä itseään, ettei itkisi.

Pikkuhiljaa alkoi hoitoon jääminen taas olla helpompaa. Hetken poika istuu sylissä, nousee sitten ja sanoo: "Äiti, lähde jo sinne töihin." Sitten poika kävelee taakseen katsomatta, ei sano heiheitä eikä vilkuta. Vakavana vaan kävelee pois.. Äidin sydän särkyy..

Mutta poika on nyt monta kertaa sanonut, että hoidossa on kivaa ja hauskaa, kuulemma "IHAN OIKEESTI hauskaa". Sit mä heti aloin miettiä, että sanooko se äitiä miellyttääkseen, että hoidossa on kivaa, vai osaako tuon ikäinen vielä miettiä niin monimutkaisesti. En tiedä, mutta siltä vaikuttaisi, että poika siellä viihtyy. Ja nyt loman jälkeen hoito on alkanut silleen tosi kivasti, että sieltä hoidosta lähti sellainen vanhempi poika pois, joka oli aikamoinen häirikkö. Kävi kiusaamassa ja törkkimässä muita ja koko ajan nimitteli kaikkia. Ei totellut mitään. Nyt se lähti eskariin ja koko hoitopaikan touhu jotenkin rauhottui. Nyt poika syö tosi hienosti siellä itse, vaippaa ei oikeastaan tarvitsisi kuin yöunille, nukkumiset sujuu paremmin kuin ennen. Poika on siirtynyt "isompien porukkaan" ja saa valita unikirjankin kuulemma. Sit me vanhemmat ihmetellään kuin upeasti poika osaa jo värittää:) Tiedän, nää kuulostaa ihan pöllöltä muille, mutta meille noi kaikki on merkkejä siitä, että poika on niin kasvanut jo isoksi ja on tosi taitava kaikin puolin:) Yleensä ottaen poika on kiltti ja edelleen touhukas ja utelias tapaus. Aika herkkiskin. Ihana kerrassaan. Uhmasta en sitten niin tiedä, kyllä sitäkin on ollut, mutta täytyy sanoa, että mitään kovin kauheaa ei se meillä ole ollut, ainakaan vielä. Tiedä sitten, onko tulossa vasta?

Mutta sellaista kotioloa lähinnä on meidän elo. Ilmoitin pojan perheliikuntaan. Oltais ilmoitettu poika jonnekin sählyporukkaankin, kun poika niin tykkää pelata, mut ens vuonna vasta onnistuu. Mut toi perheliikunta on varmaan nyt ihan hyvä juttu. Se on sama ryhmä, missä viime vuonnakin käytiin. Se on kuulemma ihana paikka, kun "siellä saa juoksennella".

Poika suhtautuu uuteen tulokkaaseen tosi kivasti. Kuuntelee vatsan läpi ääniä ja huutelee: "Täällä isoveli!"

Poika on tehnyt nimiehdotuksiakin: Riitta (Titi-nallesta), Marita (entinen naapuri) ja Elisabeth (kaverin vauvan toinen nimi). Et minkäs sitten valkkaisitte?

Jep, nyt meen syömään jotain suolaista ja megnesiumpurkille, jotta sais nukkua yönsä rauhassa. Tähän päättyy tämä jaarittelu!