Perinteistä siinä mielessä, että saatiin kuin saatiinkin se mahatauti meillekin! Ensin sairastui poika ja minä, sitten mies. Tytteli ei saanut tautia, vielä ainakaan.

Ei tauti onneksi kovin paha ollut, sellainen semi-paha..:)

Tyttelille on alkanut ilmaantua omaa tahtoa jo tässä iässä. Se on sitten oksat pois kun joku keksi loppuu tai ei saa mitä haluaa. Sitä heittäydytään lattialle kirkumaan. Suht helposti tytön saa hämättyä nauramaan. Joskus ei onnistu, kymmenisen minuuttia on tytteli pari kertaa kirkunut ja raivonnut. Mutta pääosin onneksi iloinen, kujeileva, jutusteleva kujertelija tyttö on. Temperamenttia taitaa löytyä. Odottelen kauhunsekaisin tuntein uhmaikää..... :)

Ja joskus kun tytsy ei saa haluamaansa huomiota tai ärtyy muuten vaan, niin menee tomerasti keittiön kaapeille ja kollastaa siellä, tänään se kiipesi kokonaan kaappiin. Erityisesti aterinlaatikko saa kyytiä, sitä paukutetaan.

Poika on yhtäkkiä tullut jotenkin isoksi. Jotain kummaa on tapahtunut. Poika sanoikin yksi päivä, että:"Äiti, mä voin joku päivä kertoa sulle ja isälle mun kaikki tietoni." :) Paljon se jo tietääkin, etenkin elimistöstä. Poika käyttääkin vartalosta sanaa "keho". On se fiksu poika, meidän poika :) Sellainen äitin nöpö pörröpää.

Tajusin juuri, että poika menee reilun kahden vuoden päästä kouluun.. Miten tässä on näin päässyt käymään? Mun mielestä joku vois pysäyttää ajan NYT. Tähän olis kiva jäädä..