No mutta, yllätänpäs lähinnä itseni kun saan tänne jotain kuulumisia kirjoitettua.

Mies katselee raveja, joten mun täytyy sit surffata netissä. Eihän sitä voi mitenkään muuten lauantai-iltaa viettää ;)

Niin, Thaimaan reissustakin on jo pari kuukautta. Se olikin hieno kokemus! Bangkok on hieno iso kaupunki, siellä voisi käydä toistekin. Oli tosi kiva päästä näkemään miten nuo maailmanmatit siellä asustelee ja päästä (kylmästä) lämpimään ja syödä hyviä ruokia ja nähdä paikallista menoa. Bangkok shutdownkin koettiin, on siinäkin erilainen matkakokemus. Ei se paha homma silloin ollut, kovin hyväntuulisia mellakoitsijoita ne silloin vielä oli.

Soiteltiin tietty kotiväen kanssa matkan aikana ja Saunalahti muistikin sitten 160 egen laskulla perään :) Poikettiin muutamaksi päiväksi myös Hua Hiniin ja siellä olikin melkoiset merenrannat ja lämmintä eloa ja oloa tietty sielläkin. Jotenkin hassua, että me POIKETTIIN Hua Hiniin. Harvoin tulee vain poikettua Thaimaan rantakohteessa. Yleensä kun mennään jonnekin rantalomalle siellä ollaan sitten se viikko. Kiva hotellikin meillä oli pari yötä, tosi idyllinen. Niin, että kiitos vielä Thaimaan isännälle ja emännälle majapaikasta ja opaspalveluista, seurasta tietty muutenkin! Hieno kokemus oli!

Outo talvi ollut. Lunta ei nimeksikään. Onko tällaista ikinä ollut? No, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ei paljon haittaa. Ehkä vähän pidempään olisi saanut olla lunta kun tyttö oppi niin hienosti luistelemaan ja hiihtämään tosi nopeasti. Olisi päässyt vähän enemmän nauttimaan taidoistaan. Onneksi jäähallissa on yleisöluisteluja, sinne pääsee sitten sutkutteleen luistimilla. Mäkin pitkästä aikaa laitoin luistimet jalkaan. Mielessä lähtee luistimille se 15 v. tyttö, joka teki pyörähdyksiä ja kiemuroita, kotiin könysi se 35 v. kömpelys, joka ei tietty tajunnut, että hokkareissa ei ole teriä eikä niillä tehdä kiekuroita. Ranne ja polvi saivat kolauksen, kuten myös itsetunto kun keräilin itseäni pariin kertaan luistinradalla.

Koulu on pojalla ollut nyt vähän enemmän koettelevaa kuin syksyllä. Olen vain yllättynyt kuinka vapaasti nämä pienet ekaluokkalaisetkin siellä koulussa temmeltää. Ihan liian paljon on kahakoita, taistelua, tönimistä, painimista, itkua ja törkeääkin kielenkäyttöä oppilailla kuulemma. En voi ymmärtää. Tai sitten olen ymmärtänyt väärin ja liian herkästi reagoin. Ehkä olen se hysteerinen vanhempi, jolle opettajanhuoneessa nauretaan. En tiedä, mutta en tajua miten niin paljon kaikenlaista fyysistä kahakkaa koulussa onkaan. Meidän poitsu ei niihin kuulemma mitenkään hakeudu, mutta onpa noita tönimisiä yms. ollut, noin niin kuin vastaanottavana puolena. Tosi harmillista. Mutta onpa siellä koulussa kavereitakin tullut ja mäkin olen sen myötä saanut yhden hyvän kaverin. Kaipa tämä koulumaailma on vain niin erilainen kuin esim. eskari, etten vaan tajua, olen pudonnut kelkasta tässä koulumaailmassa, että mitä se nykyään on. Mitäs muut vanhemmat olette mieltä? Onko vain normaalia poikien äksöniä kun noita paineja viikottain tapahtuu?

Tyttönen on kasvanut ja on tosiaan saanut uusia hienoja taitoja. Tänään näin kun ihan jo melkein pyöräili ilman apupyöriä. Mahtavaa! Päiväkotielämä on ihanan suojaisaa ja leppoisaa, turvallista ja kivaa. Tytöllä on yksi tosi hyvä kaveri päiväkodissa, ihan oma etsimä kaveri ja se onkin tärkeä!

Mä käyn jumpalla enemmän ja vähemmän. Töissä vähän stressaan, enkä aina niin vähänkään. Kesälomaa odotellessa. Mies surffaa tunnollisesti kodin ja työn väliä, vaihtaa eväät vaan välissä. Tasaista mutta ah, niin parasta arkea. Kaikki on oikeasti tosi hyvin, vaikka välillä stressaa. Saan olla tosi onnellinen, että kaikki on näin hyvin just nyt.