Muutto on nyt onnellisesti takanapäin!

Lauantaina heräiltiin ajoissa (ja just silloin kun pitäiskin herätä ajoissa, poika nukkui ja nukkui pitkään aamulla) ja tehtiin vielä viimeisiä pakkailuja. Kymmeneltä meille bongahti viisi innokasta (?) muuttomiestä, jotka alkoi sellaiseen haipakkaan kantaa tavaroita, että mun tuli ihan kiire pakata viimeiset kamat mukaan kuormaan. Ihan älyttömän tehokkaita miehiä olikin! Meillä meni noin 2,5 tuntia kun kaikki meidän tavarat oli lastattu ja ajettu uuteen paikkaan ja purettu uuteen kämppään. Minä laittelin tavaroita paikoilleen ja miehet kantoi. Sitten syötiin pizzaa ja juotiin kaljaa (mä en juonut kaljaa). Jättikiitokset kaikille muutossa avustaneille! Ihan mahtavan näppärästi kaikki sujui! Nyt on sunnuntai-ilta ja ihan muutama laatikko on vielä laittamatta, muuten on kaikki kunnossa.

 

Poika kovin ihmetteli tätä touhua. Kun tuli ekan kerran uuteen kotiin, huusi ovelta, että "Onko täällä myös iso imuri?" Sitä imuria kyseltiin, että missä se on ja tuleeko se tänne uuteen kotiin. Näytettiin pojalle oma huone ja askartelulaatikko ja lelut ja kaikki omat jutut. Poitsu kyllä sukelsi sekaan, mutta oli ihan hyperaktiivinen, juoksi ja mellasti. Taisi purkaa niin myös tätä ihmetystään asiasta. Vielä sunnuntaikin meni aika touhukkaasti. Käytiin iltapäivällä mummulassa syömässä ja kun sitten käveltiin kotiin, poika ihmetteli, että miksi ei mentykään kotiin, kun käveltiin vanhan kodin ohi. Vaikka me oltiin käyty vanhassa kodissa kun se oli tyhjä ja tietty uudessa kodissa, jossa kaikki meidän tavarat oli, niin ei poika siltikään oikein hokannut tätä kodin vaihtoa. Pienihän tuo vielä on, mutta eiköhän totu kuitenkin piakkoin.Sunnuntai-iltana sitten ihan pojan mieliksi otettiin se imurikin esille ja poika pääsi imuroimaan...:)

 

Äitin kanssa siivottiin vanha asunto tänään, aika homma olikin. Vähän siinä muisteltiin, että kaikenlaista tässä asunnossa tapahtuikin viiden vuoden aikana. Mentiin naimisiin, juhlittiin kotona häitä. Ja tehtiin pari mukeloa, joista toinen syntyy vähän isompaan asuntoon kuitenkin, onneksi. Siellä poikaa kanniskeltiin iltaisin kun parkui ja nähtiin ekat askeleet ja kuultiin ekat sanat. Kaikenlaista kerkesi tapahtua. Mut nytpä on aika uuteen, isompaan asuntoon ja toivotaan nyt kovasti, että se ihan oma koti pian löytyisi.. nimittäin..

 

..heti sopivasti ekana iltana alkoi rappukäytävästä kuulua sellaista keski-ikäisen naisen, viiden promillen sammallusta "emmäätiämissäsunavaimeton, nääonmunavaimet..." ja sössötisöö ja kaksi miestä siellä melttos mukana. Kovin kauan ei onneksi melu jatkunut, paitsi yläkerrassa, jossa joku nuoripari riiteli varmaan kaksi tuntia, huusi ja kiroili railakkaasti. Ihanaa. Oli tietty lauantai-ilta, että ehkä sen takia vähän normaalia äänekkäämpää touhua, mutta en odota tästä nyt välttämättä sen rauhallisempaa jatkossakaan. Vaan saapa nähdä, annetaan tälle asunnolle mahdollisuus kuitenkin. Ihan mukavalta nyt kuitenkin tuntuu tässä asua, että ei niin kurjalta enää kuin alussa ajattelin.

 

Mutta jälleen kiitos kaikille muutossa avustaneille! Mummulle extrakiitos!Nyt unille, ens viikko onkin taas kaikenlaisia kujeita täynnä!