Eilinen olikin aika täydellinen päivä..

Aamusella heräsin pojan kujerrukseen ehkä joskus kahdeksan aikaan. Huuteli sängystään omia juttujaan ja nostin poitsun viereen hetkeksi "jutulle". Jutusteltiin hetkinen ja noustiin ylös. Aamu kului tavanomaisissa puuhissa. Aamun ekat pikku-unet kuitenkin venyivät vähän, kun poika oli niiin riehakas. Riehui sängyssään, kääntyi jatkuvasti mahalleen, kiljahteli, heitteli tuttia...Laitoin "kapaloon" parikin kertaa (usein auttaa) mutta tuloksetta. Laitoin mobilen pyörimään, mutta pojan onnistui vain tarttua kiinni yhdestä osasta ja mä juoksin sinne pelastamaan mobileraukan (on lainassa meillä, mutta EHJÄ vielä, älkää lainaajat pelästykö). Loppuviimeksi poika kuitenkin nukahti..hetkeksi.

No, sitten jo ovikello soikin ja sain seuraa kaverista ja pikku-Ompusta 5,5 kk. Tarkoitus olisi lähteä lenkkeilemään. Syöteltiin muksut ja syötiin itsekin keittoa ja sitten puettiin ja pakattiin naperot vaunuihin ja lähdettiin ulos upeaan kevätilmaan!! Ajateltiin vähän kävellä Pyhäjärven rantamaisemaa ja katsella hienoja taloja ja sitten kiivetä Pyynikin näkötornille. Käveltiin ja lapset nukahtivat sitten hyvin vaunuihin. Oli kyllä mahtava ilma ulkoilla. Ja niin lämmin! Näkötornille vie yksi iso ylämäki, usein se menee munkin kiilto silmissä, mutta tällä kertaa oltiin päätetty, että ei syödä munkkeja, kun ollaan dieetillä......... Me nimettiinkin se karsea ylämäki Via Dolorosaksi. Sitä se oli! No, päästiin perille kuitenkin, hikisinä, punaisina.. Kun lähestyttiin näkötornia, alkoi meitä lähestyä koko ajan voimakkaammin ihanien munkkien tuoksu..vielä päätettiin pysyä tiukkana. Kun päästiin pihaan, huomattiin, että on aika täyttä terassilla ja päätettiin kysyä naiselta, joka istui yksin pöydän ääressä vaunujen kanssa, että saataisko liittyä seuraan. Aika yllätys oli, että se nainen olikin vanha tuttuni, Englannin kielikurssilta vuodelta 1995! Hänellä oli 2 kk vanha poika vaunuissaan. Olikin tosi hauska tavata. Hän on opiskellut lääkäriksi ja mennyt naimisiin ja sitten saanut tämän pojan. Jutusteltiin ja todettiin, että asutaankin aika lähekkäin, vaihdettiin puhelinnumerot ja sovittiin, että lähdetään lenkille joku päivä yhdessä. Niin, ja sorruttiin sitten kaverin kanssa niihin munkkeihin. Paitsi, että siellä oli sellaisia pikkumunkkejakin, ja syötiin vaan sellaiset.Pienempi synti. Päädyttiin siihen, että tuon kärsimysten tien jälkeen me ansaittiin ne:):)
Takaisin köpsöteltiin Pyynikin metsäteitä, katseltiin ihania maisemia.. poika nukkui vain, onneksi! Saikin kunnon päikkärit sitten.

Oltiin ihan poikki reissun jälkeen. Kaveri lähti kotiin ja minä jäin kotiin odottelemaan isäntää. Poika jatkoi uniaan vielä terassilla. Lähdin sitten isännän tultua viemään postilaatikolle kummipojalle nimpparikorttia. Eksyin samalla äidin oven taa. Odottelin äidin pihassa hetken, että äiti tulisi kotiin töistä. Oikein säikähdin siinä aurinkoa ottaessani, kun jalkoihini tuli joku kiehnäämään.. se oli Viiru. Leikitin Viirua ja silittelin, kunnes äiti saapui. Juotiin kahvit ja jutusteltiin niitä näitä. Viiru sai sapuskaa ja katosi taas omille teilleen! Mihin lie mennyt? Hiirijahtiin? No, oikein mukava oli äidin kanssa jutella taas. Aurinko alkoi laskea ja käpsöttelin kotiin, äiti saatteli.

Kotona leikin pojan kanssa, joka nauroi ihan mahdottomasti kun kutitti nenällä sen masua! Ehkä se oli niin hauskaa, että unikin tuli hyvin. Annoin velliä ja maitoa ja lauloin "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.." ja niin vaan oika simahti saman tien! Se on taas tuo äidin laulu varmaan, mikä saa toisen tajunnan sumenemaan:)

Illalla jutusteltiin isännän kanssa tulevaisuusjuttuja. Ratkoin vielä sudokua yöhön. Oon ihan koukussa niihin..

Päivä oli kokonaisuudessaan aika täydellinen.. lenkkeineen, munkkeineen, juttuineen. Iloinen, tyytyväinen poika tekee äidistä samanlaisen:)

Näitä päiviä lisää!